Ajankohtaista
Poroholma on pitkään ollut yksi Suomen suosituimmista leirintäalueista.
TERVETULOA POROHOLMAAN - OHJEITA SAAPUVILLE
Poroholma yksi Suomen suosituimmista leirintäalueista. Saapuessasi alueelle on tärkeää ottaa huomioon muutamia seikkoja, jotta voimme varmistaa sujuvan lomailun sekä saapuville että lähteville karavaanareille.
Poistuminen: Lähtevien asiakkaiden on poistuttava alueelta viimeistään klo 12 mennessä. Tämä mahdollistaa uusien asiakkaiden vastaanoton klo 12 jälkeen, kun edellisen yön asiakkaat ovat ehtineet lähteä. Tällä tavoin voimme välttää ruuhkia ja antaa kaikille mahdollisuuden nauttia Poroholman lomakeskuksesta.
Varaukset: Poroholmaan ei ole mahdollista varata paikkoja ennakkoon käytännön syistä. Karavaanauksen keskeinen idea on juuri liikkumisen vapaus, ja päätös seuraavaan kohteeseen siirtymisestä tehdään usein vasta ilmojen mukaan. On mahdotonta ennakkoon arvioida päivittäistä paikkatilannetta alueella, minkä vuoksi varausten järjestäminen olisi mahdotonta. Siksi kaikki paikat jaetaan aina saapumisjärjestyksessä.
Saapumisaika: Yleensä saamme kuitenkin aina mahdutettua saapuvat asiakkaat alueelle, ja suosittelemmekin saapumaan klo 13-15 välillä, jolloin lähteviltä asiakkailta vapautuu paikkoja seuraaville tulijoille. Sesongin ulkopuolella alueella on aina runsaasti tilaa, ja yleensä pystymme majoittamaan kaikki saapuvat asiakkaat myös heinäkuussa. Tämän vuoksi ei ole tarvetta suurelle huolelle siitä, onko tilaa.
Tervetuloa Raumalle nauttimaan meri-ilmasta ja vanhan puukaupungin tunnelmasta!
...ja kuten Raumal bruukata sann, Ol niingon gotonas.
Tervetuloa!